12.2.2024 SAAREN ERÄMIEHET RY
Toimintasuunnitelma 2024
Informaatio:
Jatketaan perinteisen tavan mukaista tiedotustoimintaa, Lapin Kansa lehden välityksellä seurapalstalla, seuran ilmoitustaululla, paperimuotoisilla jäsentiedotteilla, sekä puhelimilla ja WhatsApp-viestein.
Kehitetään edelleen sähköistä asiointia internet-verkossa, osoitteessa http://sem.mine.nu/. Pyritään saamaan uudet web-sivut uudelle alustalle.
Pidetään Ketapirtin ilmoitustaululla kämppäkalenteria ja omariistasovelluksella metsästysoikeuskarttaa > hirvenpyyntialueet ja pienriista-alueet.
Kokoukset:
Pidetään seuran talvikokous maaliskuun loppuun mennessä ja kesäkokous elo-, syyskuussa, hirvikokoukset pidetään huhtikuussa ennen lupahakemuksen jättämistä sekä elokuussa ennen jahtikauden aloitusta, muita kokouksia tarpeen mukaan. Johtokunta kokoontuu erikseen sovittuina aikoina tarpeen mukaisesti.
Säännöt:
Viralliset uudistetut säännöt on otettu käyttöön vuonna 2014.
Yhteistoiminta:
Vaalitaan huolella käyttäytymisen perustavoitetta, jossa rehtiys, asiallisuus ja suvaitsevaisuus sovitettuna toimintoihin, antaisi harrastuksestamme ulospäin positiivisen vaikutelman ja sisäänpäin mielihyvän siitä, että minäkin saan olla mukana.
Jatketaan metsästys- ja toiminta-alueiden hankintaa ja vanhojen sopimusten uusintaa.
Ostetaan edelleen maanmittaustoistolta päivitykset maarekisteriin ja tarvittaessa siihen liittyvä karttatulostus.
Järjestetään maanomistajille ja jäsenille keväällä keliolosuhteiden niin salliessa pilkkikilpailu sekä syksyllä hirvipeijaiset, johon kutsutaan myös sidosryhmien edustajia.
Järjestetään talkoita, palavereja ja virkistäytymismahdollisuuksia tarpeen mukaan sekä vieraillaan kutsu- ja juhlatilaisuuksissa.
Jatketaan jänisjahtiin haluaville jäsenten vieraille vieraslupamyyntiä, jäsenen tulee olla vieraansa mukana metsällä ja valvottava, että lupa on maksettu.
Järjestetään hirvenmetsästysaikana "perhepäivä”, johon voi osallistua muitakin perheenjäseniä tai mahdollisesti muita seuran vieraita.
Koulutus:
Osallistutaan riistakeskuksen, rhy:n ja kennelin järjestämiin koulutus- ja tiedotustilaisuuksiin sekä tarpeen mukaan järjestetään muuta tai omatoimista koulutusta jäsenille.
Metsästys:
Harrastetaan järkiperäistä hyötymetsästystä ja pienpetojen pyyntiä hyvien metsästäjätapojen periaatteella, sekä ilmoitetaan saalistilastot.
Yleiset metsästäjäsäännöt:
Metsästys on vaativa harrastus, seuraavana esitettyjä asioita ei pidä lukea vaatimuksina, vaan mieluummin itsestäänselvyyksinä.
Osoita kunnioitusta luontoa ja riistaa kohtaan, luonnon elinvoimaisuus määrää harrastuksemme jatkuvuuden.
Tee osuutesi riistatyöstä, riistanhoito on luonnon auttamista riistaeläinten hyväksi.
Kehitä ja ylläpidä tietojasi ja taitojasi riistasta ja metsästyksestä, asiansa osaava metsästäjä tuntee metsästykseen vaikuttavat keskeisimmät säädökset. Hän myös kunnioittaa ja noudattaa oman metsästysseuransa sääntöjä.
Huolehdi tarkoin turvallisuudesta metsästäessäsi, esimerkillinen metsästäjä pitää yllä ampumataitoaan. Ampuma-aseitten käsittelyyn ja ampumamatkan arviointikykykyyn liittyy olennaisesti metsästyksen turvallisuus.
Älä metsästä enempää kuin riistakannat kestävät, metsästyksen tarkoitus ei ole riistakantojen olemassaolon vaarantaminen.
Älä aiheuta metsästäessäsi riistalle tarpeettomia kärsimyksiä.
Käsittele saaliisi oikein, taitava metsästäjä osaa laittaa saaliinsa herkkuateriaksi asti.
Osoita huomaavaisuutta maanomistajille ja muille luonnossa liikkujille.
Ole hyvä jahtikaveri. Luo hyvät suhteet myös naapuri-alueiden metsästäjiin.
Pyri lisäämään muiden ymmärtämystä riistaeläimiä ja metsästystä kohtaan.
Hirvenpyynti:
Muodostetaan tarkoitusta varten hirviporukka.
Hirviporukkaan aikovan tulee olla seuran jäsen ja 14 vuotta täyttänyt ennen hirvenmetsästyksen alkamista, sekä tultava ilmoittautumaan hirvikokoukseen mukanaan asiaan liittyvät paperit. Pakollisen työ- tai muun esteen sattuessa on valtuutettava edustaja, jolla on mukana ao. paperit tai ilmoittauduttava sihteerin välityksellä.
Kevään hirvikokouksen jälkeisistä kokoonpanomuutoksista päättää syksyn hirvikokous.
Talvikokous valtuuttaa hirviporukan suorittamaan metsästyksen hirvikokouksessa päätettävien sääntöjen perusteella, jotka vahvistetaan seuran kesäkokouksessa.
Osallistutaan SRVA toimintaan SRVA-ryhmän kautta. (poliisitoimihälytykset kolarihirvi yms. tapauksissa)
Hirvenpyyntilupien hakemisesta ja menettelytavasta päättää johtokunta.
Johtokunnalla on oikeus valita ensiksi, tarpeelliseksi katsomansa hirvimäärä seuran talouden ja toiminnan tukemista varten.
Metsästyksen vartiointi:
Jäsenet ja metsästyksen vartijat suorittavat valvontaa omalta osaltaan.
Riistanhoito:
Hankitaan nuolukiviä ja kuskataan paikalleen sekä viedään heiniä ja kerppuja ruokintapaikoille.
Viljellään riistapeltoja ja vesotaan pensaikkoja.
Riistalaskennat:
Osallistutaan RHY:n ja riistakeskuksen riistatutkimuksiin, havaintomenetelmiin sekä kannanmäärityksiin.
Ampumaharjoitukset:
Järjestetään ammunnat ilma-aseilla talvella ja ruutiaseilla kesällä.
Kilpailutoiminta:
Osallistutaan mahdollisiin kilpa-ammuntoihin tilanteen mukaisesti.
Kennel:
Suoritetaan kennelpiirin jäsenvelvoitteet, järjestetään sekä tuetaan tarvittaessa koe- kilpailu- ja tuomaritoimintaa.
Kiinteistö- ja rakennustoiminta:
Pidetään toimintakiinteistö rakennuksineen kunnossa ja siistinä sekä korjaillaan tarvittaessa. Pilkotaan ja suojataan hankittuja polttopuita.
Rakennetaan tarvittaessa uusia ampumatorneja ja pidetään entisiä kunnossa.
Toimitalo Ketapirtti:
Jatketaan Ketapirtin vuokrausta kohtuullisessa määrin käyttökulujen peittämiseksi.
Seuran jäsen saa käyttää kämppää vuokratta enintään viiden hengen määrälle, jos kämppää ei ole vuokrattu. Käyttöaika tulee sopia varauskirjanpitäjän kanssa.
Jos seuran jäsen ja ulkopuolinen haluavat varata kämpän samaksi päiväksi, on maksava varaaja etusijalla. Mikäli seuran jäsen ja yli viisi ulkopuolista vierasta käyttävät kämppää, on vuokrahinta sovittava.
Vuokra vierailta on 230 euroa / käyttökertavuorokausi tai erillisen sopimuksen ja tarpeen mukaan. Vuokralaisen paljun käytöstä peritään 50€ lisämaksu vesi- ja lämmityskulun peittämiseksi.
Vierailijan, myös seuran jäsenen on merkittävä käyntinsä kämppä (vieras) kirjaan.
Päivittäistoimintoja hoitaa varauskirjanpitäjä ja kämppäisännät, sopimallaan tavalla.
Antoisaa toimintavuotta kaikille toivottaa johtokunta